torstai 11. lokakuuta 2012

Tehtävä, joka tulisi tehdä

Some-kurssilla, jolla olen, annettiin tehtäväksi suunnitella joku sosiaalista mediaa hyödyntävä opetus-/oppimiskokonaisuus. Pitäisi olla vieläpä jonkinlaista pedagogisuutta taustalla. Viime keväänä kokeilin hetken mielijohteesta Popplettia. Ehkä tuota ideaa voisi vähän kehittää? Keväällä tein siis seuravaa:

Tein ensin itse pienen mallipoppletin Aallot-kurssilla muistaakseni harmonisesta värähtelystä. Sitten jaoin opiskelijat noin 4-5 hengen ryhmiin joista yhden tehtäväksi tuli rekisteröityä Popplettiin ja kutsua muuta ryhmän jäsenet ja minut mukaan. Ajatuksena oli se, että opiskelijat kurssin aikana täydentävät käsitekarttaansa. Lisäksi aloitettiin aina joitakin tunteja siten, että katsottiin satunnaisen ryhmän aikaansaannoksia yhdessä läpi ja keskusteltiin havainnoista.

Käytännön kokemukset:
1) Idis tuli vähän kesken kurssin minulle, ja esittelin sen ehkä liian nopeasti. Kuvittelin myös, että tuollainen palveluun rekisteröityminen olisi tosi helppoa diginatiivi-opiskelijalle. Joillakin kesti kuitenkin todella pitkään muistaa/osata/keretä rekisteröityä saati sitten kutsumaan minua ja muita ryhmäläisiä mukaan omaan popplettiinsa. Miten kehitän? Otettava aloitustunti, jolloin kaikki opiskelijat rekisteröityvät yhtä aikaa.

2) Muutamilla ryhmillä oli tosi hienoja löydöksiä. Käsitekartat olivat järkeviä (ehkä aika suoraviivaisia) ja netistä oli liitetty kuvia ja videoita sekä jotkut olivat tehneet pieniä piirroksiakin. Oli hauska aloittaa tunti, kun opiskelijat olivat yllättäen löytäneet hienoja seisovan aallon videoita, joita sitten koko luokan kanssa ihmeteltiin.

3) Osa ryhmistä toimi huonosti eli koko käsitekartta oli parin opiskelijan tuotos. Miten parannan? Arviointiin tulisi saada ehkä opiskelijoiden itse- / vertaisarviointi ryhmäläisten panoksesta.

4) Arvioinnin hoidin siten, että käsitekartta kuuluu osan kurssiin ja hyvästä käsitekartasta sai tehtäväpisteen per oppitunti. Eli tekemällä hyvän käsitekartan oli mahdollista "säästää" tehtävien teossa. Miten kehitän? Tähän tulisi jotakin keksiä. Arvioinnin tulisi olla ymmärrettävä, kannustava ja opiskelijaa motivoiva. Helppoa kuin heinänteko ;-)

5) Hauskaa oli päästä seuraamaan ryhmien tuotosten edistymistä. Pystyin itse antamaan kommentteja ja jotenkin pääsi näkemään paremmin opiskelijoiden ajatuksia. Toisaalta käsitekarttaan kirjoitettiin aika lyhyesti termit ja mitään "väärää" ajatuskulkua ei päässyt havainnoimaan. Miten parannan? Pitäiskö antaa valmiita tehtäviä, joita ryhmät pohtivat? "Selitä omin sanoin..." tms.

6) Opiskelijoiden laatimia käsitekarttoja olisi voinut hyödyntää paremminkin. Ehkä ryhmille voisi antaa jonkin aihepiirin etukäteen, jolloin asioiden käsittelyn voisi aloittaa opiskelijalähtöisesti.

Tässä olisi työsarkaa. Ja sitä pedagokiikkaakin pitäisi (suunniteltuna) saada mukaan. Tuo viimekeväinen oli ns. ex-tempore mutu-pedagogiikkaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti